Diktaattorin paikkaa on tullut puitua paljon sivulauseina, mutta aihe on jäänyt vaille perinpohjaista käsittelyä. Lienee siis syytä selventää, mihin valloittajan tulisi soluttautua todellista valtaa saadakseen, omaa nahkaansa vaarantamatta.

 

Lehdistö on erinomainen piilopaikka. Kuka lukijoista osaa nimetä Helsingin Sanomien päätoimittajan googlettamatta?

 

Niin. Valtiomme alueella luetuin lehti, ja päätoimittaja käytännöllisesti katsoen päättää, mitä siinä julkaistaan. Mistä mielipiteistä saa puhua julkisesti, millä lailla ne tuodaan ilmi. Varsin iso jehu, vai mitä?

 

Helsingin Sanomat väittää olevansa puolueeton, mutta väitänpä ettei mikään ihmisten julkaisema tekstikasa sitä ole. Puolueettomuuden nimike kuitenkin suojaa lehteä. Kunhan puolueellisuuden viralliset tunnusmerkit peittyvät yleisesti hyväksyttyihin arvoihin, lehti saa julkaista mitä huvittaa.

 

Juttu perustuu siihen, että lehti voi samaistaa lukijansa omiin toimittajiinsa saaden nämä tuntemaan itsensä yhtä puolueettomaksi kuin luettu lehtikin. Tekstin julkaisijat jäävät vähemmälle huomiolle lukijoiden keskittyessä kritisoimaan PerusSuomalaisia.

 

Lehdistön tarjoaman mielipiteenmuokkausmahdollisuuden ohella vanha ja hyväksi havaittu keino vallan saamiseen on olla oikean henkilön sängyssä. Madame Pompadour osannee kertoa aiheesta varsin paljon. Toki feministin on vaikea niellä tällaista valtateoriaa, mutta todellisuus on maailma, jonka kontrolloinnissa ei parane takertua liikaa utopioihinsa.

 

Habsburgien naimakauppojen solminta oli myös varsin tehokas ja ovela tapa saada valtaa, ja ensimmäisen Habsburgin pääsyä valtaan voisi nimittää demokratiantapaiseksi,  Rudolf Habsburg kun herätti kansan sympatiat ja pääsi sitä kautta valtaan, kompromissiratkaisuna.

 

Liittolaisten soluttaminen poliittisesti vahvojen ihmisten petikavereiksi on näppärä keino, jonka vanhanaikaisuus vetää epäilykset pois. Kukaan ei oleta tällaista toimivaksi nykypäivänä.

 

Kun pohdit, kenet haluat ja kenen sänkyyn, pidä mielessä, että ihmisyksilö toimii aina tavalla, joka itsestä tuntuu parhaalta itselle. Pohdi siis tarkasti, keihin voit luottaa ja millä lailla. Parasta on hoitaa itse sen, minkä pystyy, mahdollisimman vähän antaen maailmanvalloitusaikeista tietoa kellekään muulle.

 

Jos hankit liittolaisen, älä anna hänen tietää mitään sinun suunnitelmistasi. Anna hänen kuvitella toimivansa omissa nimissään. Omaksi hyödykseen. Sellaisen uskotteleminen on varsin helppoa, keinoja ihmisen manipulointiin kun löytyy.

 

Päähienous Madame Pompadourin tyylissä on, että vallanpitäjä

 

1. Ei oleta petitoverinsa ymmärtävän politiikasta ja vallasta mitään

 

2. Kuvittelee voivansa käyttää politiikkaa ymmärtämättömän rakastajansa vihjeitä ja oivalluksia ilman tekijänoikeuksien lunastusta

 

3. On kontakteissa niin sekavassa tilassa, ettei edes ymmärrä vihjeiden tulevan päänsä ulkopuolelta

 

Niin arvoisan Pompadourin taktiikka, kuin suosittelemani lehdistöön soluttautuminenkin ovat varsin turvallisia paikkoja sille, joka valtaa haluaa. Luottoystävän paikkakin on varsin hyvä suoja vallantavoittelijalle.

 

Pohdi nyt, mitä taktiikkaa itse käyttäisit, yhdistelisitkö eri strategioita? On tärkeä tietää, mihin tapaan omat resurssit sopivat parhaiten. Pohdi tykönäsi, mitä mieluiten tekisit.

 

Toteuttakoon se, joka ensin ehtii.